torstai 7. maaliskuuta 2013

Risteilyä

3.-4.3. eli nyt viime sunnuntai-maanantaina oltiin koko perheen voimin taas, jo perinteeks muodostuneella Suurella Harmonikkaristeilyllä. :) Järjestyskerroiltaan se taisi olla jo 22. ja ite oon siel käyny yli kymmenen vuotta joka vuos. :) Itseasias, ainakin 13 kertaa jo, ko löysin nimmarin -00 vuodelta joka on yhdeltä risteilyltä saatu. Mutta siis niin..
Tänä vuonna risteily oli hieman erilaisempi kuin aikaisemmin, jo matkoista alkaen. Se kun on aina ollut normaalisti Turusta Tukholmaan ja takaisin. Nyt laivojen reittimuutosten takia reitti oli Helsingistä Tallinnaan ja takaisin. Ja jotta risteilyn aikataulu ei muuttuisi, koska se on täynnä ohjelmaa, laiva seisoi Tallinnan satamassa sunnuntai ilta kymmenestä maanantai päivä yhteen.. Eli tosi huima risteily.. Laiva lähti puoli seitsemältä ja saapui takaisin Suomeen puoli viideltä. Olimme siis liikumattomassa laivassa paljon kauemmin kuin liikkuvassa.
Liikkumatonta kuvaa Tallinnan satamasta  

Sisko ulos kattelemassa :)


Tunnelma oli tänäkin vuonna matkustajien kesken mitä mainioin. Vaikka siellä suurin osa onkin jo hieman vanhempaa väkeä, mahtuu mukaan nuoriakin jonkun verran. Lähinnä soittajia. :) Tänä vuonna ensimmäistä kertaa kunnolla juttelin vieraillekin, sain siskon kanssa uuden kaverinkin. :) Jejee! :)
Mää ja sisko ja tosi jännän näköset jalat tost kulmast :D Mutta väriä löyty :D Käytiin kannella, siksi lunta :)

Pieni, tai ei niin pienikään pettymys oli laivan henkilökunta, sen palvelutaso ja ennen niin jumalaisen ihana seisovapöytä.. Ensinnäkin henkilökunta oli pelkkiä virolaisia (ja ehkä venläisiäkin) täynnä. Ei yhden yhtä suomalaista tullut vastaan. Palvelun taso oli paljon huonompaan kuin ikinä! Sanoisin myös että baaritiskien henkilökunta oli kamalaa. Tosi tylyä, ja mielestäni ammattitaidotonta, joille oli opetettu vain muutaman juoman teko. Esimerkiksi alkoholittomia juomia oli tasan yksi (ellei perus limskoja laskettu), jos kysyi että eikö ole mitään muuta kuin tuo "etkö näe, katso lista, tämä ainoa".. Huooh.. Normaalisti kun alkoholittomia vaihtoehtojakin on ollut aikapaljon.. Muumijuomia muutamia erimakuja, ja muistan kerran kun äiti sanoi baarimikolle "tälle nuorelle neitokaiselle jotain hyvää alkoholitonta jos tekisit", voin sanoa, kyllä hieman hävetti koska kyseessä oli laivan ainoa hyvännäköinen baarimikko silloin! :D Mutta sain Blueberry Kiss -nimisen juoman, joka oli todella hyvää. Silloin ennen kyllä palvelu pelasi.. Eikä muute baareista saanu ollenkaa Smirnoffia.. Pettymys! -.-
Mojito oli sit mun juomavalinta koko illan. Peräti ne kaikki kaks mitä join :D
Ja seisovapöytä.. Normaalisti syön siellä se koko reilu kaks tuntia ko saa, ja pyörin sieltä pois ähkyisenä. Tällä kertaa nälän sai juuri ja juuri pois.. Tarjonta oli vähäisempää, ja ruoat huonompilaatuisia kuin aikaisemmin. Ja jälkkäripöytä mikä on aina ollut melkein reissun kohokohta.. Nothing.. Suklaamousse mitä aina oon vedelly kaksin käsin melkei, ei ollut ollenkaan.. Sorbetteja, ei ollut ollenkaan.. Mittän mitä ennen on syönyt hulluna, ei ollut ollenkaan.. Mutta tuoreet hedelmät sentäs oli ihan mehukkaan makuisia. :)
Jälkkäripöydän tarjontaa.. Toi marengin näkönen, oli jotai löysähköä vähän niinko raakaa marenkia.. Toi hyytelöpinnan näkönen tos suklaisenkakunpalan päällä, oli jotain makeeta eikä yhtään hyytelön makusta.. Mut noi pikkuset lasit oli jees, mansikka smoothie ja mangosmoothie. :)  Ja isos lasis oli anansta ja päärynää. :)

Iski itelle taas risteilyl sellanen olo että ää, miks en oo soittanu ite pitkäänpitkäänpitkään aikaan.. Ees kotona yksinäni.. Miks oon laiskistunu.. Noo sain uutta virtaa kyl taas kotonaki soitteluun. Ja nyt ajatuksis on alkaa kotona soittelee enempi ja treenailee kadonneita taitojani. :)

Linkka matkoista viel sen verran, voin sanoo että niissä reissubusseissa on kyllä aina tunnelmaa! Ympäri Suomen tulee kymmeniä busseja, ja voisin melkein pistää pääni pantiksi että ei yhtäkään bussia ole niin etteikö siellä olisi mukava tunnelma. :) Yhteislaulut raikaavat, haitarit soivat (tosin meidän bussissa ei tänä vuonna ollu yhtää haitaria :( huoh) Ja tunnelma on varsin letkeä. :) Oman bussin porukassa on aina puolen bussia vähintään jotka laivalla vastaan tullessakin moikkaavat, vaikka sitten tunnin väleinkin. :D Laivalla joka vuosi näkee tuttuja kasvoja, tuntuu että vähintään puolet ovat samoja joka vuosi, ja se alle puolet ovat vaihtuvaa porukkaa. :) Tykkään kyllä, ens vuonna sit taas ois tarkoitus mennä! :)
Sunnuntai aamuna linkas. Ehkä vähän väsyneen näkösiä? :D Sisko<3  
Maanantaina vähän aamupalaa, ei väsyttäny :D

Just takas Helsingiin satamaan tulos..

Täs me peruutettiin pois Tallinnan satamasta, mis meidän vieres oli Queen ja hmm.. Joku :D

Kannella kuvasin tämmösenki :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti