keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

Juhannus aatto ja sen häät

Jo lähemmäs puolitoista vuotta sitten eräs ystäväni kehotti pitämään tämän vuoden juhannuksen vapaana suunnitelmista, koska hän viettäisi häitään silloin. Tämä kevät tuli, saapui kaunis kutsu postissa. Saapui juhannus ja häät, nuo ihanat ja kauniit häät <3

Vihkitilaisuus oli kaunis ja se pidettiin pienessä kirkossa. Muutaman kerran sai pyyhkiä kyyneleitä silmäkulmasta, olenhan hieman herkkä tapaus.
Ja jos muuten oli pieniä liikutuksen hetkiä, niin tilaisuuden musiikkiesitys avasi kyllä itkuhanat. Nuori neiti lauloi siskonsa säestämänä Finlanders -yhtyeen kappaleen Oikeesti. Siinä kyllä melkein koko kirkkokansa kyynelehti, niin kaunis oli esitys. <3
Kirkosta poistuttaessamme saimme pienet pussukat riisiä, joten tuore aviopari kylvi riisissä kun he poistuivat mustaan limusiiniinsa joka odotti pihatien päässä. :)

Kirkolta hääväki lähti ajamaan hääpaikalle, joka sijaitsi varmaan noin 15-20 minuutin ajomatkan päässä. Paikkana toimi varuskuntakerho, joka oli koristeltu oikein kauniisti ja nätisti.
 Myös hääjuhla oli mukava, morsiamen isä piti liikuttavan puheen, kuin myös sulhasen äiti. :')
Hääleikkejä ei ollut liikaa, vaan juuri sopivasti. Ja nekin olivat mukavia, juuri sellaisia josta tykkään. Hääväki ei ollut pakotettuna mihinkään, eikä hääparia tai vieraita saatettu naurunalaiseksi. Hääparin leikit tosin olivat sellaisia että naurua riitti! :D
Ruoka oli aivan taivaallisen hyvää! Oi nom nom nom, sai kyllä mahansa aivan täyteen (monta kertaa)! Kokonainen sikakin löytyi, voi että kuinka se maistui hyvältä, rupee melkein kuola valuun ku miettiiki sitä. :D

 
Juhlissa tuli viihdyttyä pitkään, oltiin viimeiset vieraat poikaystäväni kanssa ketkä lähtivät paikalta. Kaikki ketkä jäivät vielä paikalle olivat sellaisia että yöpyvät siellä. Kello taisi olla kaksi kun lähdimme, niin kotona olimme joskus puoli kolmen aikoihin.
Ajatuksena oli mennä nukkumaan, mutta äiti ja isä olivat hereillä vielä, niin liityimme heidän seuraansa joksikin aikaa. :)






Rakastan tuota mekkoa joka minulla oli päälläni. Tämä kuva vähän vääristää sen väriä, mutta edellisestä kuvasta näkee oikeaa sävyä paremmin. :)
Mulla on kyllä ihana poikaystävä <3
Tuo mekko on nimittäin hänen valitsemansa ja ostamansa.
Ah, oon niin onnellinen! <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti