Sinuun luotan nyt, sä näet sieluni syvyyksiin & käteen tartut, kun yksinäistä on. Joskus mietin, kuinka sut löysinkään, kai jokin johdatus toi syliis lämpimään. <3 Ensimmäinen vuosi takana, monta kymmentä edessä <3
Varoitus, siirappia luvassa!
Reilu vuosi sitten näin vanhaa kaveria pitkästä aikaa, piti kahvitella yhdessä. Tavattiin, mutta kahvittelu vähän muutti muotoaan ku huomasin joutuneeni kuskiks isolle jätkälaumalle. :D
Kahvihetki venähtikin sitten parin päivän mittaiseksi, mutta ei mitään ihastumisia tai rakastumisia tullut. Oli vain mukava vkloppu vanhan tuttavan kanssa. :)
Yhtäkkiä huomattiin, molemmat omilla tahoillamme, kuinka viestittely ja puhelin keskustelut oli tullut osaksi molempien arkea. Huomattiin, kuinka yhtäkkiä oltiinki kaikki vkloput yhdessä. Sain yllätyksekseni matkakaverin kotiin toiselle puolelle Suomea, ilman että oltiin kertaakaan puhuttu meidän suhteen laadusta. Molemmat tiesi ehkä mielissään että tää on jo vakavampaa, ääneen ei vaan puhuttu, ku sen asti toisesta puhumattakin. :)
Suunnilleen vuosi sitten mietittiin että eiköhän tän vois jo virallistaa.
Siitä alkoi meidän vaaleanpunainen, siirappinen, sydämiä täynnä oleva aika. Jollaista se on kyllä vieläkin. :D
Nyt kun aikaa on mennyt tämä vuosi, voin vain todeta että päivääkään en vaihtaisi pois <3
Vuosi on ollut täynnä kaikkea ihanaa. Olen kokenut niin paljon kaikkea uutta, kokenut niin paljon onnea ja iloa, tavannut uusia ihmisiä rakkaan kautta ja nauttinut elämästä. :) Tämä vuosi on ollut elämäni onnellisinta aikaa. <3
Päivät jotka ollaan yhessä ovat täynnä hellyyttä, paljon pusuja ja haleja. <3
Täynnä huumoria, naurua ja hauskuutta. <3
Välillä kun toisella on huonompi päivä, toinen on siinä vieressä ja lohduttaa sekä koittaa auttaa mieltä paremmaksi. <3
Itselläni on joskus melko vaikeita päiviä, kun ikävä iskee täysillä perhettä ja niitä omia parhaita kavereita jotka ovat satojen kilometrien päässä. Mutta aina kulta jaksaa kuunnella, tukea ja parhaansa mukaan ymmärtää mua. Vaikee ja iso päätös oli muuttaa toiselle puolelle Suomea, vähän niinkuin vain jätkän perässä.. Mutta päätös on ollut oikea, enkä sitäkään ole katunut. Voi kun saisin vain perheen ja ystävät lähemmäs tänne. <3
Rakkaani on minulle se oikea, numero yksi, elämäni mies, tukeni ja turvani, sekä paras kaveri. Hän on yksinkertaisesti vain kaikkein ihanin ihminen, jota ilman en osaa, enkä edes halua kuvitella elämääni eteenpäin. Rakastan häntä koko sydämestäni <3
Celine Dion - My heart will go on
Whitney Houston - I will always love you
Bryan Adams - Everything I do, I do it for you
Kliff - Aseeton <3
Näitä rakkaus biisejä voisin lisätä vielä miljoona! Mutta eiköhän nää tähän hätään riitä ;) <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti