lauantai 17. tammikuuta 2015

Terveiset täältä sohvan pohjalta

Eli kuten otsikosta voi päätellä, hävisin taistelun flunssaa vastaan. Keskiviikko aamuna se vähän alko kolkuttelemaan ja vihjaamaan tulostaa, mutta torstainakin vielä yritin kaikin voimin pistää vastaan. Perjantaina todetakseni koulussa että en pysty siellä olemaan. Sinnittelin perjantaina koulussa aamupäivän, mutta sitten lähdinkin kotiin sohvalle nukkumaan. Ja itseasiassa koko eilinen päivä sitten sohvalla menikin. Ihan järkyttävä olo oli, mutta silti ei kuumetta oikein nimeksikään. En tiennyt että olo voi olla tuollainen ilman korkeaa kuumetta, olin ihan kujalla ja puolen kroppaa tuntu olevan tukossa ja poissa pelistä.
Tänään on kuitenkin ollut jo vähän parempi päivä. Suurimman osan päivästä oon ollu sohvapotilaana, mutta nyt vessassa tai keittiössä käyminen ei oo enään tuntunut ylitsepääsemättömän raskaalta ja oon vähän ollut jalkeillakin. :)
Jos ens viikolla olis sitte taas jos kunnossa. Ja pakko näin pienenä "kouluhikurina" sanoo että mua vähän ahdistaa ja häiritsee, ku eilen tuli 4 tuntia poissaoloja.. Ensimmäiset poissaolotunnit tän koulun aikana! :o Mut ei ne kyllä sais häiritä. :D

Oon nyt nauttinut nukkumisen ja kuumien juomisten lisäks netflixistä, pitkästä aikaa ollu ehtimistä ja jaksamista katsoa Bones -sarjaa eteenpäin. Tosin kohta jaksot loppuu :o

Tulin siis nyt vain ilmoittamaan tämän hetken kuulumisia. Palaan toisella kertaa sitten jäärata touhuihin, koska nyt se homma on taas alkanut ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti