perjantai 24. heinäkuuta 2015

Bimmerpartyt 2015

Viime viikonloppu kului Kalajoella, Bimmerpartyjen merkeissä ja mitä parhaimmassa seurassa!
Tapahtuma on ollut haaveenani jo monia vuosia, mutta nyt ensimmäistä kertaa sain mahdollisuuden sinne osallistua.
Ja jos se on minun päätettävissäni, niin sinne myös ensi vuonna lähden!
Aivan huippu reissu!
Olin siellä poikaystäväni ja hänen kavereidensa kanssa. Porukka oli minulle melko vieras, sillä vain kaksi heistä oli sellaisia joiden kanssa minäki olen suht paljon tekemisissä. Osan näin ensimmäistä kertaa, ja osan olen tämän lähes 2 vuoden aikana nähnyt kerran tai pari. Etukäteen hieman pelotti että miten viihdyn niin vieraassa porukassa, mutta viihtymisen kanssa ei tullut kyllä missään vaiheessaa yhtään ongelmaa. Tuo porukka oli mitä mahtavin! :) Oikee apinalauma ;)

Kuvassa näkyy meidän telttarivari. Yksi teltoista näkyy oikeassa kulmassa kulman verran. Minun ja murun teltta on tuo vaalean vihreä vasemmalla. (oikeastaan muutaman pienen sattuman kautta tuo on meidän toinen teltta vklopun aikana, kuka sitä vain yhteen telttaa tyytyisi? :D)
Ja kävi hyvä tuuri, sillä partyilla oli myös pari pikkuserkkuani ja heidän leirinsä oli noin 10 metrin päässä, tai no ehkä 15-20 metrin. Oon huono arvioimaan matkoja. Mutta huuto ja näköetäisyys oli, tosin enemmän käytimme puhelinta ja vierailuja toistemme leireihin, nähdäksemme onko toinen paikalla.
Näin myös partyilla vanhoja tuttuja vuosien takaa. Joita en ole nähnyt moneen vuoteen.
Myös uusia tuttavuuksia syntyi, tai no sellaisia jotka olivat siellä samoissa porukoissa ja mukavaa juttuseuraa, mutta joiden nimet eivät edes jääneet mieleen. Eli onko ne sitten hetkellisiä tuttavuuksia?
Perjantaina partyilla esiintyjänä oli Spekti, ja olin melko liekeissä. Tapasin hänet kasvotustenkin bäkkärillä ennen keikkaa (ja edustin... "esitäks sie sen räikkös juokan lahdin".. oisin voinu ees osata puhua ku se suuki piti avata..) :D Mutta keikka oli hyvä, ja pääsin lähes eturiviinki. Hyvät muistot jäi! Mutta ois se keikka saanu kestää vaikka useammankin tunnin, siellä ei tullu kylmä ku oli paljon porukkaa ja kova meno. Sen jälkeen sitten tulikin kylmä, hyi kun on kylmät yöt tänä kesänä! Mutta mitä sitä voi odottaa kun päivätkin on niin kylmiä..

Yllä on kuvia lauantain burnis kisasta. Onneks alku kisasta oli kuiva asfaltti ja sateeton sää. Saatiin edes vähän kunnon savuja ilmoille! Mutta sitten alkoikin sataa ja savut jäi laimeemmiks. Vaikkakin tehokkaammat autot silloinki helposti sai kumin palamaan. Niistä ei vaan oo kunnon kuvia, ku oli vaikee pitää sateenvarjoa ja kuvata samalla puhelimella. Varsinki kun sateenvarjoa piti yrittää pitää myös kahden muun päiden päällä.
Saatiin lauantaina nauttia "helteestä" jopa tunti-pari, ennen sään kylmenemistä, taivaan täydellistä pilveentymistä ja sateita. Mutta sen verran vissiin tottumaton mun iho aurinkoon (mut ihmekös se kun tänä kesänä en oo auringos kerinny yhtään oleen, kiitos aurinkoisten päivien työvuorojen), sillä sunnuntaina nenä oli arka ja punainen, kuten myös poskipäät, dekoltee ja olkapäät lievästi. En ois kyllä heti uskonu oikeasti että siinä kerkeis palamaan, koska siinä ei todellakaan ollut niin hirveän kuuma edes, ja tosiaan kun aurinko ei paistanut hirveän kauaa ihanasti. Mutta nyt kävi näin. :D
Loppuun kuva parista apinasta. ;)

Ja video :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti