tiistai 24. maaliskuuta 2015

Laatuvkloppu :)

Viime vkloppu oli jotenkin tosi mukava. Ensinnäkin sain niin paljon aikaiseksi ja toiseksi vietin paljon ihanaa aikaa kullan kanssa. :)
Perjantaina tuntui ettei koulupäivä lopu ikinä! Oltiin varmaan ainoo luokka jolla oli neljään asti koulua ja viimisellä tauolla koko rakennus vaikutti autiolta. Kaikki muut opettajatki oli varmaan lähteny jo koteihinsa ku opettajien huoneet oli pimeinä. Mutta vihdoista viimein meidänkin osalta koulu loppui ja päästiin lähtemään vklopun viettoon.
Kotona kulta jo odottelikin, oltiin hetki kotosalla ennenkuin vaihdettiin työvaatteet niskaan ja otettiin suunta kohti hallia. Kulta otti allensa uuden kesäautonsa ja mie Volvon. Tavoitteena oli vaihtaa öljyt autoihin ja kullalla oli autoonsa jotain muutaki pientä laitettava. En niin edes seuraillu mitä kaikkee se teki, ku itellä meni alkuunsa pitkä aika omaan autoon keskittyessä. Ensimmäistä kertaa vaihdoin ite öljyt autooni, tai ainakin tein kaikkeni että siinä yksin onnistuisin pelkillä sanallisilla ohjeilla. Mutta ei.. ne kaikki proput ja muut oli niin tiukalla että kultakin joutu vähän tuskaileen niiden kanssa. Mutta silti koen sen niin että ite tein kaiken, mutta kultsi vaan vähän löystytti mulle tiukkoja proppuja.. :D
Hallilla meillä lopulta meni koko ilta, reilu yhteentoista tehtiin töitä ja sen jälkeen lämmitettiin sauna. Oi kuinka ihanaa oli pitkästä aikaa päästä saunomaan kunnolla ja muutenkin viettää kullan kans kahdestaan aikaa! :)
Lauantaina sitten olikin vähän erilainen päivä, melkein koki päivä erillämme. Kulta meni omia menojansa ja mie pysyin koko päivän kotona. Siivosin oikein tehosiivouksen ja nyt toivon et tää kämppä pysyis tällaisena pitkään! :D
Sunnuntai sitten oli täysin rentoilu päivä. Ensin nukuttiin pitkään, jonka jälkeen lähdettiin kullan kaverin luokse. Kulta pesi siellä autonsa ja katsottiin pari leffaaki siellä. Sieltä ku lähdettiin takas kotiin, kierrettiin kaupan kautta. Ajateltiin pitää herkuttelu ilta, ja kaupan jälkeen poikettiin vielä hakemassa makkaraperunat kotiin syötäväksi. :D
Kotonakin sitten katseltiin vielä pari leffaa. Niin rento ja kiva päivä. :)
Kuvat on taas lopussa ryppäänä, koska puhelin.
Perjantaina kouluun söpönä :D
#mitähemmotekis
Hallilla :) (apua, miten noi silmät muuttu tuollaisiks ku tän lisäs tänne? puhelimes mun silmis ei näy yhtään mitään outoo)
Aurinko! :) 
Kassu
Osa mässyillan herkuista :p

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti