tiistai 16. syyskuuta 2014

Viikonlopun kuulumisia :)

Viime viikolla kerroinkin että perjantaina tiedossa oli mökkireissu pienellä neljän hengen ryhmällä. Meitä oli kaks pariskuntaa ja tarkoituksena että me tytöt tutustuttais paremmin toisiimme. :) Ja tietysti päätavoite oli viettää oikein mukava ja rento perjantai ilta ja rauhaisa lauantai aamu. Mutta sanotaan näin että ei se menny ihan niinku piti.. Tai alkuilta meni! Alkuilta oli oikein mukavaa, rentoa jutustelua, vähän juomista ja sen sellaista. Mutta sitten kaikki muuttui vähän puolen kahentoista jälkeen. Seurueen toinen tyttö astu johonki kuoppaan eikä enään päässy ylös, kivut oli niin kovat että paikallaan oloki sattui. :/ Sitten myö soitettiin ambulanssi paikalle, jonka mukavat miehet ottivat neitokaisen kyytiinsä. Toki ensin he tutkivat kaverin nilkkaa, koittivat vetää sen parempaan asentoon siinä onnistumatta ja kaikkea muutenkin. Me muut kolme sen aikaa avustettiin ambulanssimiehiä, näyteltiin valoa, pidettiin tavaroita, oltiin kantoapuna ja kaverin tukena ny muutenki. Sitten ku ambulanssi lähti, ni mökille jäin vain minä kultani kanssa kaksin. Mutta eipä siinä sitten enään oikein ollu fiilistä jatkaa iltaa, ni mentiin aikalailla aikasin nukkumaankin. Myöhemmin sitten selvis että kaverin nilkasta oli ne kaks pitkää luuta murtunu poikki, joten lauantaina ne leikkaukses laitettiin paikalleen, vähän naulojaki sai ja nyt on kuutisen viikkoa vissiin kepit.. :( Ei kiva, en tykkää.. :/
Mutta aamu, se onki jo toinen juttu se! :D Aamulla ei enään voinu tietää että pitäskö itkee vai nauraa, koska sillä aikaa ku olin ulkohuussissa, kulta oli tullu aamutupakalla ja mökin ovi oli tuulessa menny kii ja lukkoon.. Kaikki tavarat sisällä ja kultaki ilman kenkiä tai päällyspaitaa. Onneks sen housujen taskusta löyty kaverinsa auton avaimet, ni lähdettiin sitten hakeen sitä mökille hakeen omia tavaroitansa. Siinä samalla soiteltiin ja selviteltiin onko mökkiin vara-avainta, luojalle kiitos oli.. Eikä ees tarvinnu mennä mökin pihaa pidemmälle! Kyllä siinä kohtaa uskalsi jo nauraakki! :D
Illalla sitten lähdettiinki hallille vähän katseleen jäärata-autoo ja puuhaileen sen pariin. Vedin jalkaan vahingos lähteis mun "valkoset" paremmat kengät. Eli ei niin valkoiset, mut arkikengät kuitenki. :D Onneks hallilla oli kultsin jotku vanhat kengät jotka sain lainaks.
Vähän liian isot mulle, mutta ainakin ne oli pehmoset ja lämpöset jalas! Enkä ois halunnu niisät luopua. :D
Harjottelin itekki vähän hommailua. Migillä hitsausta, puikolla hitsausta ja kaasuleikkurin käyttöä. Migillä oli ihan jees hitsailla, ku hetken harjoittelun jälkeen se "taito" taas vähän palaili mieleen. Kaasuleikkurinki käyttö oli ihan jees. Mutta puikolla hitsaaminen.. Jesus että siihen meinas mennä järki! Mutta kyllä seki vähän silti luonnistu ku pitkän aikaan sen kans hermoili. :D
Ensimmäisenä kuva mun harjottelun tuloksista. Tosin aikapaljon jo kärsineenä ku ne hermot meni. :D Ja alempana ne pakolliset selfiet.. :D
Sitten kun kultsi alko sovitteleen ja kiinnitteleen siihen E30 BMW:hen kuskin penkkiä, ni mie sain tehtäväkseni purkaa ovista ovipahvit irti. Olin niin täpinöissäni ku sain oikeeta hommaa sen auton paris tehtäväkseni. :p

Ylempänä näkyy mun irrotuksen tulokset ja alempana työn jälki. :) Ihanaa ku sai itekki puuhailla jotain, eikä tarvinnu vaan vierestä kattoo ja tarpeen tullen vähän autella. Nytki omalta hommaltani välillä autoin jos tarve tuli. :)
Eli tällainen E30 pitäs saaha talveks jääradalle! Sisus puretaan minimiin ja tehään vähän tukikehikkoo. Uutta väriä sen pitäs saada pintaansa ja tuo keula paremman näköseks. Ja muutenki kaikkee pientä fixailua. :) Toivottavasti tulis kivannäkönen! Alkunperin pyysin kultaa hommaamaan siihen oranssi-mustat kuppipenkit, mutta sit se ei löytäny sellasi ni tilas sinimustat.. Olin miettiny auton väriks oranssi-mustaa ulkooki päin, ni pitää ny vähän miettiä uusiks. Ku eihän oranssi-musta sovi sini-mustan kans. :D
Mutta saas nähdä miltä tää tulee sitte näyttään valmiina. Vai jääkö se puolitiehen? Toivottavasti ei jäis. :)

Siinä oliki lauantailta selitystä, vaikkakin homma tais vähän lähtee lapasesta ja ois voinu melkein tehdä oman postauksen tosta autosta. :D Mutta varmaan matkan varrella sellasiaki postauksia tuun tekeen jos vaan hallila tulee oltua. :)
Sunnuntai, ööö ei paljon muistikuvia. Tais mennä sohvalla löhöten aika pitkälti ja illall kavereiden luona kahvilla käyden. Voi että kuinka hänen mahansa on kasvanut! Ihanaa ihanaa, ens alkuvuodesta pitäis tulla pikkuinen maailmaan. <3

Mutta nyt lopetan tän jaarittelun, mukavaa alkanutta viikkoa kaikille! Vaikka onkin jo tiistai, mut onhan tääki viel alkuviikkoo. :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti