lauantai 2. marraskuuta 2013

Faktoja

    21 faktaa minusta!

1. Olen -92 vuonna syntynyt, nyt siis 21 vuotias.
2. Perheeseeni kuuluu lisäkseni isä, äiti, pikkusisko ja pikkuveli.
3. Seurustelen maailman ihanimman ihmisen kanssa. <3
4. En ole allerginen millekkään.
5. Minulla on oma auto, tummansininen mazda.
6. Olen kotoisin, ja olen vieläkin virallisesti kirjoilla Satakunnassa.
7. Käyn koulua Punkaharjulla, lasten- ja kodinhoidon linjalla. (Kotipihasta koulunpihaan matkaa 470km)
8. Tulevaisuudessa haluaisin muutta tänne Itä-Suomeen. :)
9. Rakastan lapsia.
10. Melkeimpä rakastan ajamista.
11. Minulla on ystäviä ja kavereita ympäri Suomen.
12. Olin ennen todella! ujo. Nykyään sitten taas olen melko sosiaalinen.
13. En osaa kunnolla tehdä tekstiilitöitä, koska olen aina ollut teknisessätyössä koulussa.
14. Horoskooppini on vaaka.
15. Rakastan musiikkia! Ilman musiikkia en voisi elää.
16. Olen joskus soittanut harmonikkaa 12 vuotta.
17. Olen laiska..
18. Värjäsin hiukseni ensimmäistä kertaa viime vuonna (2012) kesän alussa.
19. Jos pitäisi valita yksi väri ylitse muiden, se olisi pinkki.
20. Olen hyvin positiivinen ja aurinkoinen ihminen. Se vaatii erittäin paljon että minut saisi suuttumaan tai ärsyyntymään suuresti.
21. Pidän tiskaamisesta. :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti